Kuka olen

Valmistuin psykologiksi vuonna 2007. Olen tehnyt kliinistä työtä eri potilasryhmien parissa lasten- ja nuorten psykiatrialla ja lastenneurologialla eri sairaaloissa ympäri Suomea. Minulla on kattava kokemus neuropsykologisista tutkimuksista lapsilla ja nuorilla, joilla on kehityksen haasteita tai neuropsykiatrisia oireita.

Kliinisen työn ohessa olen tehnyt akateemista tutkimusta Helsingin yliopistossa ja Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa. Tutkimukseni on käsitellyt kehitystä ja sopeutumista lapsilla ja nuorilla, jotka ovat saaneet elinsiirron, keskosena syntyneillä lapsilla sekä aikuisilla, jotka ovat selvinneet lapsuudessa sairastetusta leukemiasta. Sain psykologian tohtorin arvon vuonna 2015.

Lisäksi valmistuin keväällä 2019 neuropsykologian erikoispsykologiksi Helsingin yliopiston Lääketieteellisestä tiedekunnasta. Neuropsykologi on psykologi, joka on sekä erikoistumiskoulutuksessa että kliinisessä työssään erikoistunut aivojen ja ihmisen käytöksen välisiin suhteisiin. Neuropsykologi tutkii mm. lapsia ja nuoria, joilla on kehityksellisiä ja neuropsykiatrisia haasteita tai tapaturmaisen aivovamman tai vakavan sairauden aiheuttamia toimintakyvyn muutoksia. Neuropsykologi antaa lisäksi neuropsykologista kuntoutusta mm. oppimis- ja keskittymisvaikeuksiin. Kuntoutuksen tarkoituksena on taitojen harjaannuttaminen, mutta myös oireiden aiheuttaman haitan tiedostaminen ja kompensaatiokeinojen luominen arjen toimintakyvyn parantamiseksi.

Ansio- ja julkaisuluetteloni ovat nähtävissä tästä linkistä:

Anu Haavisto